Poseraausta, pullistelua ja fitnesstrendiä.

Viime aikoina on huomannut mediassa, tai oikeastaan kaikkialla, fitnesstrendin. Mielestäni asiassa on sekä hyvät, että huonot puolet... Hyvä puoli on se, että ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita terveydestään ja terveellisistä elämäntavoista. Samalla langanlaiha kroppaihanne alkaa siirtyä pois terveen ja hyvinvoivan kropan tieltä. Se on mielestäni ehkä paras asia tässä trendissä! :)

Salilla käydään ahkerasti. Otetaan kuvia. Poseerataan ja pullistellaan. Haetaan suurta lihasmassan kasvua, tähtäimenä kisalavat. Se on hyvä, että liikkuu ja pitää itsestään huolta. Siihen nyt ei ole mitään sanomista... Silloin kun olin pieni, tai sanotaan mieluummin nuorempi, kisalavalle tähtääminen vaati TYÖTÄ ja pitkäjänteistä sellaista. Sellaisen kuvan ainakin sain itse näistä lajeista. Arvostin suuresti näitä ihmisiä ja kisaajia, kun tiesin mikä kova, vuosien työ siellä on takana! :)

Tämän vallitsevan trendin myötä päätös kisalavalle nousemisesta tehdään nyt, ja vuoden päästä ollaan esillä. Oli lähtötilanne vaikkapa sellainen, että on normaalikokoinen, mutta liikunta jäänyt lähes nolliin viime vuosina.
Hmm... Vuodessa saa kovia tuloksia aikaan kyllä, mutta mielestäni lavalle nousemisen kriteerit ovat laskeneet aikalailla alaspäin. Hyvä esimerkki tästä on nimeltä mainitsematon julkkis, joka varmasti oli liikkunut, mutta teki kovempaa salireeniä jonkin aikaa, nousi lavalle, ja kuukausi sen jälkeen ilmoitti, että luovun mun lihaksista. Voiko lihaksista noin vain luopua? Tässä lööpissä oli myös ennen ja jälkeen kuvat, joilla taisi kuukausi olla väliä. Jos lihakset on pitkällä ajalla rakennettu, niin ei ne yhtäkkiä vain lähde, jos niitä yhtään ylläpitää.. Huomasin tämän myös raskausaikanani, tein kevyempää treeniä kyllä koko ajan, mutta raskaampi salitreeni oli puolivälin jälkeen lähes kokonaan poissa. Kun palasin salille, parin kuukauden kuluttua painot olivat samaa luokkaa, kun raskauden alussa ja ennen raskautta.. Vai onko nykyään kriteerinä vain se, että on viety rasvat minimiin, niin lihas kyllä erottuu, kun ei rasvaa ole päällä? Ylempänä puhuin, kuinka arvostin kisaajia nuorempana, arvostan nytkin tiettyjen lajien kisaajia todella paljon, toisten lajien arvostus vain on hieman laskenut. Eihän siinä ole enää mitään "erikoista" että käy tietyissä kisoissa? Mikään nimi ei jää mieleen, kun uusia nimiä tulee kuin sieniä sateella ;)  Toisaalta on toki myös kiva, että kenellä tahansa on mahdollisuus kisata lajissa..

Heitinkin vitsinä mun siskolle pari viikkoa sitten, että jospa ottasinkin tiukan dieetin nyt ja vedän rasvat pois ja hyppään lavalle syksyllä.. Ei, en aio. Ette näe mua siellä ;)

Vaikka olen Personal trainer, ja hieman kritisoin tätä trendiä, haluan tietysti todella viedä ihmiset kohti unelmiaan, oli se mikä tahansa. Jos lavalle haluaa, autan siinäkin, tietysti. Toiset haluaa treenata itsensä hyvännäköisiksi, toiset hyvinvoiviksi, toiset lavalle.. Tavoitteensa jokaisella ja nehän saavutetaan! :) 


P.s. Ens kerralla päivitystä meidän kesäkissoista! ;)

Treeni vs Lepo.

Kärvistelen tällä hetkellä kamalassa flunssassa, josta tuli mieleeni kirjoittaa levon tärkeydestä.. Ylipäätään levopäivän tärkeydestä, ja levon merkityksestä etenkin silloin, kun ollaan kipeitä.

Onnistunut dieetti ja mikä tahansa treeni tulee rakentaa niin, että lepoa on myös riittävästi. Vähintään yksi lepopäivä tulisi pitää viikossa, jolloin saadaan palautua viikon treeneistä. Treenit tulee myös salilla sijoittaa niin, että treenattu lihasryhmä saa rauhassa täysin palautua edellisestä treenistä ennen seuraavaa. Sanonta "lihas kasvaa levossa", pitää täysin paikkaansa! Kun saadaan oikein kova treenidraivi päälle, ei lepoa malttaisi millään pitää.. "Jos mä ihan vähän vaan..." "Jospa treenaan tänään vaan keskivartaloa.." on hyvin tuttuja ajatuksia. Pidemmän päälle tämä on elimistölle erittäin kuormittavaa. Pahimmassa tapauksessa siitä seuraa jopa ylikunto, jolloin lepokaudesta tuleekin hieman pidempi, mihin ei tietenkään ollut tarkoitus tähdätä.  Loppujen lopuksi yksi lepopäivä viikossa ei kaada dieettiä, tai muuta lopputulosta niin radikaalisti, että sitä ei kannattaisi pitää. Se on vain eduksi!

Entistä enemmän levon merkitys korostuu, kun sairastuu. Loogistahan on, että sairaana ei saisi harrastaa liikuntaa, mutta se ei aina ole niin helppoa.. Muutama vuosi aiemmin, tein itse vielä sitä, että ohjasin ryhmäliikuntatunteja sairaana.. Se ei anna etenkään jumppaajille hyvää esimerkkiä, eikä se tehnyt itselleni myöskään hyvää. Sairastelut pitenivät, sain jälkitauteja, kuten imusolmukkeiden tulehduksia, silmätulehduksia... Mutta se pakottava tarve treenata, ja huono omatunto tuntien peruuntumisesta sai menemään ohjaamaan ja liikkumaan.

Nyt kun olen flunssassa, olin taas menossa ohjaamaan jumppia.. Sitten mielessäni napsahti ajatus. Kuka muu menee töihin kipeänä? Miksi en ajattelisi järkevästi, ja itseäni? Miksi leikkisin terveydelläni?
Tiedän, että jumppaajille tulee huono mieli, mikäli tuntia ei ole, mutta ihan tavallisia ihmisiä me ohjaajatkin ollaan, ja joskus vain sairastumme.

Korostankin levon tärkeyttä sairaana, liikkuminen sairaana on elimistölle suuri riski sairastua vakaviin jälkitauteihin, jolloin tauko pitenee ainakin tuplaten. Mikäli juuri treenaamisen aloittanut aloittaa kovaa pitkän tauon jälkeen, mitä luultavimmin hän tulee kipeäksi muutama viikko liikkumisen aloittamisen jälkeen. Kroppa saa "shokin". Jos näin käy, pidä treenimotivaatio yllä! Surffaile netissä, lue treeniblogeja ja -lehtiä. Suunnittele valmiiksi, miten jatkat kunhan saat parannettua itsesi kunnolla.. Ole myös yhteydessä personal trainerisi kanssa, mikäli sinulla sellainen on.

Hyvä vinkki on myös laittaa tavoitteesi kirjallisesti paperille, niin, että näet sen jokaikinen päivä! Silloin unelma muuttuu tavoitteeksi, kun näet sen fyysisesti joka päivä :)

Tulosten saavuttaminen ei kaadu viikon sairastumiseen. Malta levätä sairaana, niin pääset nopeammin takaisin treenaamaan! :)

P.s. Hyvää "Älä laihduta-päivää" kaikille! ;)